V: New Native kantoliinojen koot luokitellaan vanhemman koon mukaan, eikä kantoliinaa tarvitse säätää, joten ylimääräinen kangas tai pullottavat toppaukset eivät ole riesana. Tästä syystä kantoliina on virtaviivaisempi kuin muut markkinoilla olevat kantoliinat. New Native kantoliina luo lapselle turvallisemman olon kuin kantoliinat, joissa on uudelleen säätämistä vaativia solkia. Se on yksinkertainen, mutta tehokas. Kantoliinan pohjassa on kaarisauma joka tukee sivuja lapsen molemmilta puolilta, minkä ansiosta vanhemman molemmat kädet voivat olla vapaina. Tämän kaarisauman luoman muodon ansiosta lapsen alle voi taitella esim. pyyhkeen jotta lapsi voi matkustaa ylempänä kantoliinassa. Monet vauvat eivät aluksi viihdy kantoliinoissa juuri siksi ettei niistä ole mahdollista kurkistaa ulos ennen kuin on tarpeeksi vanha nousemaan itse istumaan ylemmäs. Lisäksi monet vauvat haluavat liikutella jalkojaan enemmän kuin kantoliina antaa myöten. New Native kantoliinassa on mahdollista taitella lapsen alle pyyhe, minkä ansioista kantoliinassa on enemmän tilaa potkiskella. Kantoliina puetaan päälle käsivarren yli ja pään yli. Kantoliina avataan, ja lapsi laitetaan sisälle. Tämä on nopeaa ja helppoa. Olkain on 10 senttiä leveä, joten se ei hankaa olkapäätä. Se on parempi vanhemman selälle kuin monet muut kantoliinat.
V: Sekä tavalliset että orgaaniset kankaat on valmistettu korkealaatuisesta materiaalista. Orgaanisesta puuvillakankaasta valmistettujen kantoliinojen puuvilla on kasvatettu ilman kasvi- ja tuholaistorjuntamyrkkyjä tai kemiallisia lannoitteita. Tavalliset viljelymenetelmät köyhdyttävät ja myrkyttävät maaperää, vettä ja ilmaa, mikä vaarantaa ihmisten ja eläinten terveyden. Orgaaniset viljelymenetelmät rikastavat maaperää vitamiineilla ja mineraaleilla edistäen kestävää kehitystä. Orgaaniset kankaat tuotetaan ilman myrkyllisten kemikaalien käyttöä, jotka yleisesti tavallisia tuotantomenetelmiä käytettäessä lasketaan suoraan vesivarantoihin. Orgaanisen puuvillan tuotannossa käytetyt materiaalit kuormittavat mahdollisimman vähän ympäristöä ja auttavat rakentamaan ja ylläpitämään monipuolista maataloutta. Nämä paremmat teollisuusstandardit kantavat vastuunsa ympäristöstä ja auttavat terveellisemmän tulevaisuuden takaamisessa tuleville sukupolville.
Faktoja puuvillasta: – Tavallisen puuvillasadon viljelyssä käytetään eniten torjuntamyrkkyjä maailmassa. Torjuntamyrkyt ovat myrkyllisimpiä maataloudessa käytettävistä myrkyistä. – Tavalliset viljelymenetelmät köyhdyttävät ja myrkyttävät maaperää, vettä ja ilmaa. Tämä vaarantaa ihmisten ja eläinten terveyden. – Tavallisessa puuvillatuotannossa käytetään monia epäterveellisiä kemikaaleja teollisessa puhdistuksessa, kuivaamisessa ja kankaan viimeistelyssä. – Sertifioidun orgaanisenpuuvillan kasvatuksessa ja käsittelyssä ei käytetä kasvi- ja tuholaistorjuntamyrkkyjä tai kemiallisia lannoitteita. – Orgaaninen puuvilla kasvatetaan mullasta ja muista ravinteista rikkaassa maaperässä ja satojen vuoroviljelyllä varmistetaan maaperän säilyminen hedelmällisenä ja terveenä.
V: Kantoliinassa on painoraja suosituksena 15 kg. Yleensä 2-4-vuotiaat taaperot painavat 15 kg ja kulkevat kantoliinassa istuma asennossa. Kantoliina sopii hyvin vauva- ja taaperoikäisille. Hieman vanhemman vauvan kohdalla aseta sauma lantion kohdalle ja laita lapsen jalat itsesi molemmille puolille, sen jälkeen sujauta lapsen jalat kantoliinan sisälle ja vedä kantoliinaa ylöspäin lapsen selän taakse. Taapero ikäistä lasta voi kannatella lantion korkeudella, sujauttaa kantoliinan itsesi ja lapsen ylitse, sujauta sen jälkeen kantoliina lapsen takamuksen alle juuri polvitaipeiden alta ja vedä kantoliinaa ylöspäin lapsen selän taakse, tai antaa lapsen itse sujahtaa kantoliinan pussiin.
Copyright 2004–2012 Vauvabuumi.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.