Los Angelesilainen Chris Pegula yritti löytää kukallisten ja pastellisävyisten vaippakassien viidakosta laukkua joka sopisi hänen tyyliinsä. Koska mikään markkinoilla oleva laukku ei häntä miellyttänyt tyylitietoinen isä suunnitteli sen itse. ”Diaper Dude” oli syntynyt!
Tyylikäs laukku kätkee sisäänsä kaiken mitä hoitolaukulta vaan voi toivoa: kolme vetoketjuilla suljettavaa isoa taskua vaippoja, ruokaa, tuttipulloa, hoitoliinoja ja muuta tarpeellista varten, kaksi joustavaa ulkotaskua vaikkapa kirjoja ja aurinkolaseja varten, irroitettava käynnykkätasku sekä suuri vetoketjullinen sisätasku. Laukun sisätaskussa on vielä erikseen kosteutta pitävä tasku jossa kuljettaa likaantuneita vaatteita tai kestovaippoja. Sisätaskussa olevasta koukusta kotiavaimet löytyvät heti eikä niitä tarvitse etsiä laukun syövereistä. Laukun mukana tulee lisäksi erillinen pehmyt hoitoalusta.
Laukkua voi kantaa olalla tai sen voi ripustaa hihnassa olevien kätevien koukkujen avulla tukevasti vaunujen aisaan. Laukun materiaalina on nylon. Laukun koko on 40 cm (L) x 30 cm (K)
Laukku käy mainiosti myös ”tavalliseen” käyttöön, sisätaskuun mahtuu vaikka läppäri ja ulkotaskuissa kulkee mukana tavara poikineen. Laukun käyttöikä ei siis rajoitu vauva-aikaan!
Hoitolaukun ehkä tunnetuin kantaja on Brad Pitt. Laukku heiluu Bradin olalla lähes kaikissa lehtikuvissa joissa hän on liikkeellä jälkikasvunsa kanssa. Toinen laukun julkkisfani on Greyn Anatomiasta tuttu Patrick Dempsey. Hyvin nopeasti laukun ”rock” ulkonäkö hurmasi myös Hollywoodin äidit ja laukku on bongattu julkkisäideillä Tory Spellingillä ja Mira Sorvinolla.
Värivaihtoehdot musta, ruskea, oranssi, maastokuosi, tweed
Copyright 2004–2012 Vauvabuumi.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.